Olen nyt jonottanut 19 minuuttia Soneran iPhone-asiakaspalveluun. Jonotusmusiikkina näyttäisi olevan kolme (3) kappaletta, sekä lisäksi “*TUUT* Hetki vielä, ole hyvä”, joka harhautti minut ensimmäiset viisi kertaa luulemaan että saisin vihdoin puhua jonkun ihmisen kanssa. “Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä”, laulaa Dave Lindholmilta kuulostava mies jousten säestämänä. Minua itkettää.
Noin 25 minuutin kohdalla mieshenkilö vastaa. Odotuksesta kiukustuneena lataan asiani terävästi, mutta mies vastailee rauhallisesti – pointsit siitä. Lepyn hieman. Selitettyäni ongelman, eli sen että Helsingin Ullanlinnassa minulla on yksi palkki 3G-kenttää, kun Saunalahdella ja Nokian E60:llä on täydet palkit. Hän kuitenkin kiistää, että iPhonella olisi mitään ongelmaa verkon kanssa, ja pyytää kokeilemaan Soneran korttia E60:ssäni. Sovimme, että hän soittaa takaisin.
Kokeilen siis, kaivan sim-kortinirroitustyökalun laatikosta, ja vaihdan kortit. Harmikseni (tai no, niin) huomaan, että E60:llä Soneran verkossakin saan samassa paikassa täydet palkit. Siis siinä paikassa missä iPhonellani sain yhden 3G-palkin. Koe on päättynyt. Sammutan puhelimen ja vaihdan kortit päittäin. iPhonen maine on tahriintunut. Asiakaspalvelun mukaan muita valituksia ei ole tullut, mutta ihmekös tuo jos valituksen jättäminen vaatisi 25min jonottamisen.. Palautetta voi kuulemma jättää myös netissä, mutta Soneran monoliittisen sivuston syövereihin on saatettu piilottaa vaikka ydinsukellusvene ilman että sitä voisi järkevästi löytää. Myös SampoPankin nettipankki toimii todistetusti virheettä, ainakin SampoPankin toimitusjohtajan ja tiedottajan koneilla.
Samassa tulee testattua buuttausaika, joka on suunnilleen sama, ehkä jopa nopeampi iPhonella. Jotain hyvää sentään.. Vilkaistuani iPhonea, suutun taas, nyt minulla on kaksi palkkia GPRS-kenttää, ?!?! WLAN-kenttääkin on vain yksi palkki, vaikka MacBookillani sitä on 3/4.
Johtopäätöksiä: Sonera voisi lopettaa ongelmien kieltämisen. Asiakaspalvelun jonoja voisi hieman lyhentää, 25min, edelleen normaalina torstai-iltana. En uskalla edes kuvitella mitä tapahtuisi, jos Sonera tyrisi SampoPankin tyyliin, varmaan vähän samaa kuin nyt iPhonen jonotuslistalle: noin kuukauden jono.. Apple taas voisi lakata kiirehtimästä ja tehdä kunnon rautaa erinomaisen softansa rinnalle, Apple on ennenkin tyrinyt nimenomaan verkkopiirisarjojensa kanssa, MacBookin WLAN-piiri ei ole sekään mikään erinomainen. Applekin voisi myöntää että ongelma on olemassa, sillä sekin kieltää ongelmien olemassaolon tällä hetkellä.
Tekniikan maailma voisi testata iPhone vastaanottokyvyn, niin saataisiin mustaa valkoiselle. Nyt yksittäisten ihmisten valitukset jyrätään höpinöillä tyyliin “Soneran 3G-masto saattaa olla suunnattu vähän huonosti juuri Teidän sijaintianne ajatellen”, ja voidaan sanoa että “valituksia ei ole tullut”. Nyt on, ainakin yksi.
Avainsanat: 3g-ongelmat
elokuu 20, 2008 kello 3:32 ip |
Aivan samat ongelmat kun mulla! hyvän sivun olet tehnyt! Yhteydet katkee kun 3gay vaihtuu gprs:ään ym.
tammikuu 23, 2009 kello 2:35 ip |
Niin, oliko pakko ottaa sitä särinää..
tammikuu 23, 2009 kello 2:37 ip |
Ja ennenkun puhut mistään palkeista kannattaisi ottaa selvää mitä ne tarkottaa (wlanin yhteydessä). Ja oikeita termejä olisi kivempi lueskella, onkos se wlan-radio mikään piiri….