Kirjoittelu on jäänyt vähän vähemmälle, kun puhelimen käyttö on arkipäiväistynyt ja pahin hype laantunut. Tämän verran voin sanoa puhelimesta huomenna täyteen tulevan 6kk käyttökokemuksen perusteella:
iPhone on hyvä multimediapuhelin. On makukysymys onko se paras, mutta itse en ainakaan ole vakuuttunut Nokia 5800:sta tai N-sarjan puhelimista. Nokiaan verrattuna käyttöergonomia on omaa luokkaansa. Ainoa merkittävä heikkous on kirjoittaminen, sillä oikean näppäimistön tuntumaa jää kaipaamaan – virhelyöntejä tulee tuskastuttavan paljon ja siksi kirjoitusnopeus ei pääse kasvamaan kovin huimaksi. Toinen vähemmän merkittävä mutta yhtä kaikki pahinta brassailua himmentävä tekijä on kuuluvuus. Siellä missä Nokia E60:lla on samassa verkossa puhelimen mukaan täysi 3G-vastaanotto, iPhone saattaa pudota GPRS:lle, joskus jopa putoaa verkosta kokonaan. Nyt puhutaan siis Helsingin keskustasta tavallisessa kivitalossa. Puhuminen onnistuu lähes aina moitteettomasti, mutta netissä surffaaminen hidastuu tuskalliseksi GPRS-nopeuksilla.
..on siinä jotain hyvääkin
Hyviä puolia ovat sitten käyttöliittymän intuitiivisuus, kaikki toimii juuri niin kuin voisi kuvitellakin. AppStoresta löytyy yhtä jos toista lisäohjelmaa, moni vielä ilmaiseksi. Tämä selkeyttää tilannetta huomattavasti verrattuna sekavaan S60-ohjelmistomarkkinaan, jossa osan varmaan voi ostaa Nokian Ovi-palvelusta, jota en tosin ole käyttänyt, mutta suurimmaksi osaksi ohjelmat pitää ostaa kolmannen osapuolen sivuilta, jotka toisinaan ovat melko epämääräisiä. Tämäkin on makukysymys – tee-se-itse -tyypeille jälkimmäinen on varmasti oikein sopiva tapa, mutta itse en välttämättä halua käyttää energiaani turvallisten ohjelmien metsästämiseen netin syövereistä, jos voin ladata samansisältöiseno ohjelman AppStoresta sekunneissa, parhaassa tapauksessa ilmaiseksi. Esimerkiksi Facebook App on erinomainen, ja käytän sitä iPod-softan (musiikin kuuntelu ja videoiden katsominen) sekä emailin lisäksi eniten.
Turha kamera
iPhonen kamera on käytännössä turha, se käynnistyy aivan liian hitaasti että se toimisi yllättävien tilanteiden taltioijana, sillä se lataa useita sekunteja, ja suljinviivekin on toista sekuntia. Videota ei voi kuvata jailbreakkaamatta, ja viimeksi kun kokeilin, Cycorder niminen softa ei tallentanut ääntä ja nyki pahasti sekä kaatui usein.
“Puolivuotisarvosanaksi antaisin 8/10, jossa yksi piste lähtee todellisista ongelmista ja toinen piste pettymyksestä”
Kaatuileva selain
iPhonen selain kaatuu herkästi selattaessa vähän raskaampia sivustoja, esimerkiksi Facebookia, siksi erilliset softat Facebookiin ja Myspaceen ovat paikallaan. Itse käytän selainta lähinnä Reittioppaan käyttöön sekä satunnaiseen googlen käyttöön.
Toimiva GPS-paikannus
Kartat-sovellus toimii satunnaiseen GPS-paikannukseen erinomaisesti, mutta auton ajamiseen se ei sovellu kovin hyvin. Paikannuksen nopeus vaihtelee, välillä paikannus on välitön, välillä se taas ei onnistu lainkaan. Keskimäärin paikannuksessa kestää 5-10 sekuntia, jonka jälkeen kursori päivittyy muutaman sekunnin välein. Sisällä paikannus ei toimi yleensä ollenkaan, autossa ja bussissa vaihtelevasti.
Johtopäätös
Puolivuotisarvosanaksi antaisin 8/10, jossa yksi piste lähtee todellisista ongelmista ja toinen piste pettymyksestä, jonka ongelmat aiheuttivat hirveän markkinointihypen jälkeen. Vertailun vuoksi antaisin Nokia 5800:lle arvosanaksi 6/10, jossa osa ominaisuuksista on toteutettu paremmin, mutta yleisilme on huomattavasti keskeneräisempi kuin iPhone.
Edelleen ihmiset tulevat ihastelemaan puhelinta ja usein kuulee myös lauseen “pitäisi varmaan itsekin ostaa tuollainen.”