Posts Tagged ‘3g-ongelmat’

Datasiirtomääristä

elokuu 20, 2008

Tärkeä syy siihen, miksi otin Minun Sonera -liittymän oli se, että minua ärsytti rajoitettu 3g-data siirtorajoineen noissa muissa paketeissa. Nyt kun olen 20 päivää käyttänyt iPhonea, olen tajunnut että huoleni oli ylimitoitettu: iPhonen tilaston mukaan yhteenlaskettu siirretty data liikkuu n. 100 megatavun tuntumassa. Iso syy siihen on se, että 3G toimii vaihtelevasti enkä sitä turhan takia käytä. Toinen syy on se, että käytän puhelinta usein kotonani, jossa on langaton lähiverkko. Niinpä kaikki data kulkee sitä kautta kotona ollessani.

Jos siis harkitset, minkä liittymän ottaisit, ja kotonasi on langaton lähiverkko, ei varmaan kannata perustaa päätöstä pelkästään datarajojen varaan. Esim. 250mb raja / kk näyttäisi riittävän mainiosti.

Ei näin, Sonera! Ei näin, Apple!

elokuu 14, 2008

Olen nyt jonottanut 19 minuuttia Soneran iPhone-asiakaspalveluun. Jonotusmusiikkina näyttäisi olevan kolme (3) kappaletta, sekä lisäksi “*TUUT* Hetki vielä, ole hyvä”, joka harhautti minut ensimmäiset viisi kertaa luulemaan että saisin vihdoin puhua jonkun ihmisen kanssa. “Olemisen riemu ei ravistele olkapäitä”, laulaa Dave Lindholmilta kuulostava mies jousten säestämänä. Minua itkettää.

Noin 25 minuutin kohdalla mieshenkilö vastaa. Odotuksesta kiukustuneena lataan asiani terävästi, mutta mies vastailee rauhallisesti – pointsit siitä. Lepyn hieman. Selitettyäni ongelman, eli sen että Helsingin Ullanlinnassa minulla on yksi palkki 3G-kenttää, kun Saunalahdella ja Nokian E60:llä on täydet palkit. Hän kuitenkin kiistää, että iPhonella olisi mitään ongelmaa verkon kanssa, ja pyytää kokeilemaan Soneran korttia E60:ssäni. Sovimme, että hän soittaa takaisin.

Kokeilen siis, kaivan sim-kortinirroitustyökalun laatikosta, ja vaihdan kortit. Harmikseni (tai no, niin) huomaan, että E60:llä Soneran verkossakin saan samassa paikassa täydet palkit. Siis siinä paikassa missä iPhonellani sain yhden 3G-palkin. Koe on päättynyt. Sammutan puhelimen ja vaihdan kortit päittäin. iPhonen maine on tahriintunut. Asiakaspalvelun mukaan muita valituksia ei ole tullut, mutta ihmekös tuo jos valituksen jättäminen vaatisi 25min jonottamisen.. Palautetta voi kuulemma jättää myös netissä, mutta Soneran monoliittisen sivuston syövereihin on saatettu piilottaa vaikka ydinsukellusvene ilman että sitä voisi järkevästi löytää. Myös SampoPankin nettipankki toimii todistetusti virheettä, ainakin SampoPankin toimitusjohtajan ja tiedottajan koneilla.

Samassa tulee testattua buuttausaika, joka on suunnilleen sama, ehkä jopa nopeampi iPhonella. Jotain hyvää sentään.. Vilkaistuani iPhonea, suutun taas, nyt minulla on kaksi palkkia GPRS-kenttää, ?!?! WLAN-kenttääkin on vain yksi palkki, vaikka MacBookillani sitä on 3/4.

Johtopäätöksiä: Sonera voisi lopettaa ongelmien kieltämisen. Asiakaspalvelun jonoja voisi hieman lyhentää, 25min, edelleen normaalina torstai-iltana. En uskalla edes kuvitella mitä tapahtuisi, jos Sonera tyrisi SampoPankin tyyliin, varmaan vähän samaa kuin nyt iPhonen jonotuslistalle: noin kuukauden jono.. Apple taas voisi lakata kiirehtimästä ja tehdä kunnon rautaa erinomaisen softansa rinnalle, Apple on ennenkin tyrinyt nimenomaan verkkopiirisarjojensa kanssa, MacBookin WLAN-piiri ei ole sekään mikään erinomainen. Applekin voisi myöntää että ongelma on olemassa, sillä sekin kieltää ongelmien olemassaolon tällä hetkellä.

Tekniikan maailma voisi testata iPhone vastaanottokyvyn, niin saataisiin mustaa valkoiselle. Nyt yksittäisten ihmisten valitukset jyrätään höpinöillä tyyliin “Soneran 3G-masto saattaa olla suunnattu vähän huonosti juuri Teidän sijaintianne ajatellen”, ja voidaan sanoa että “valituksia ei ole tullut”. Nyt on, ainakin yksi.

3g-ongelmia

elokuu 14, 2008

Aiemmin kerroin, että iPhone 3G:llä on ollut ongelmia 3G:nsä kanssa, esimerkiksi Ruotsissa. Suhtauduin moiseen propagandaan varauksella, mutta pakko sanoa, että siellä missä Nokia E60:lla on täydet 3G-palkit, iPhonella on 1-2 3G-palkkia. Selkeä ero on siis huomattavissa. Esimerkiksi metrossa iPhone pudottautuu EDGEnkin ohi aina GPRS:ään saakka, mikä näkyy huomattavana hidastumisena netin selaamisessa. Nokialla on yleensä ainakin puolet palkeista 3G-verkolla, metrossakin. Voisin kuvitella, että “äärioloissa”, eli 3G-peiton rajoilla ero on vielä selvempi. Esimerkiksi Santahaminan saarella E60 löysi signaalin kasarmien toisesta päästä, muttei toisesta. Arvelisin, että iPhonella ei ole mitään mahdollisuutta, hyvä jos Herttoniemessä on kenttää.

MacRumors.com tuo aiheeseen lisää tarttumapintaa kertomalla spekulaatioista, joiden mukaan syynä on 1) ohjelmallinen säätö, joka on liian herkkä 3g-signaalin ja kaistan suhteen, ja arvioi pessimissisesti käytettävissä olevan signaalin, TAI 2) rautapuolen ongelma, jossa vahvistin ei saa tarpeeksi signaalia antennilta.

Itse väitän, että kyse on jälkimmäisestä, sillä Jenkeissä arvellaan, että kyse johtuu ruuhkasta verkossa. Olen Elisan 3g-asiakas Nokiani suhteen, ja heillä on laajempi verkko kuin Soneralla, mutta en jaksa uskoa, että ero olisi niin dramaattinen, kuin miltä se pienen vertailuni perusteella näyttäisi olevan. Helsingin 3G-verkko tuskin on ylikuormitettu tavallisena torstaipäivänä. Voin hyvin uskoa, että kyse on rautaviasta, ja aion myös tehdä asiasta valituksen, sillä Soneran mukaan yhtään valituksia ei ole tullut.

Aiheeseen liittyviä uutisia (en siis ole yksin asiani kanssa):

3G-yhteydet ovat kuitenkin sivuroolissa päivittäisessä käytössäni, joten en ole mitenkään raivon partaalla. Kuitenkin, jos tuotteen nimi on “3G”, olettaisi 3G:n toimivan siinä. Jos 3G-yhteys on sinulle pääasia, älä osta iPhonea vielä.

Tohonko nyt sitten pitäis ottaa kontakti?

elokuu 4, 2008
Safari aikakatkaisee kun yhteys pätkii

Safari aikakatkaisee kun yhteys pätkii

iPhonen yhteyksissä on tosiaan ongelmia. 3G-verkko on yleensä 1-2 palkkia viidestä, ja välillä se tippuu EDGE:n puolelle, tämä kaikki Helsingin keskustassa, missä Saunalahden ja Nokia E60:n yhdistelmä tuottaa täyden kuuluvuuden. Mutta huolestuttavampi ongelma on se, että asunnossani on kaksi WiFi -tukiasemaa, vastakkaisilla puolilla n. 100m^2 asuntoa, ja iPhone löytää yleensä ainoastaan toisen, senkin max 50% laadulla. Toisinaan taas kuuluvuus on täysi, mikä aiheuttaakin ihmetystä. Mistä moinen vaihtelu johtuu. 3G-yhteyskin on parhaimmillaan 100%, mutta enimmäkseen sen 20%. Olisi mukava kuulla tekninen selitys tälle: miksi samassa paikassa samoilla laitteilla kuuluvuus vaihtelee näennäisen satunnaisesti.

Ensiapuna olen käynnistänyt WiFin uudestaan, ja 3G:n käyttänyt nollilla lentokonetilan kautta. Yleensä tämä auttaa, ja yhteydet toimivat paremmin. Silti asia vaivaa minua. Ei niin paljon että olisin raivoissani tai että iPhonen käyttö olisi mahdotonta, sillä suurimman osan ajasta sekä WiFi että 3G toimivat moitteetta, vaikkakin vajaalla kentällä. Ehkä yhdellä yrittämällä kymmenestä Safari kuitenkin nostaa kädet pystyyn. Tämä on yksi kerta liikaa.

Vertailun vuoksi on sanottava, ettei liikennöinti E60:kaan ollut ongelmatonta. Siellä vaivana olivat ainaiset “valitse yhteys”-kyselyt, joita jostain syystä tuli useaan kertaan. iPhonessa yhdistäminen tapahtuu ilman turhia kyselemisiä: tietenkin käytetään 3G-yhteyttä (tai WiFiä, jos sellainen on käytettävillä), eikä Wap- tai MMS-asetuksia. Tässäkin paistavat erilaiset ajattelutavat: Nokia speksaa ja antaa valinnanvaraa, Apple miettii etukäteen miten asia tehdään 99% tapauksista ja vetää mutkat suoraksi. Joitain ominaisuuksia saattaa tippua (voihan olla että joku haluaa käyttää internetiin yhdistämisessä Wap-asetuksia), mutta mainstream-käyttäjälle päätös näkyy ainoastaan typerien kysymyksien poissaolona ja käytön sujuvuutena.

Pätkiikö?

elokuu 2, 2008

Kerrottuani iPhonen hankkimisaikeista läheisilleni sain kuulla kuittailua aiheesta, kun olen muutenkin enemmän tai vähemmän Apple-fanaatikko. No, minulle läheteltiin linkkejä uutisartikkeleihin, joissa kerrottiin iPhoneen liittyvistä 3G-ongelmista, esimerkiksi Ruotsissa iPhone putoilee 3G-verkosta.

No Ruotsissa, siellähän nyt kaikki muukin on takaperoista. Vai?

Ei se ihan lapaan Suomessakaan mennyt – en tiedä onko kyseessä sama 3G-verkosta putoilu, mutta toisinaan Safari huomauttaa: “Sivuun ei saatu yhteyttä, palvelin ei vastannut” tms., siis vanha kunnon ping timeout. Eli pätkii pätkii. No, vanhassa Nokia E60:ssäni oli samaa ongelmaa, ei muuta kuin ohjelman uudelleenkäynnistys, tai tarvittaessa lentokonetilan kautta yhteys uudelleen päälle. En ole kuitenkaan täysin varma siitä, että syyllinen olisi nimenomaan 3G-verkko, sillä samaa on käynyt myös WiFi (=WLAN) -verkossa. Tutkin asiaa ja raportoin.