Sonera lähetti minulle tekstiviestin, jossa se kysyi, olenhan jo päivittänyt uuteen firmwareen, eli 3.0:aan. Uusi firmis on ladattavissa ilmaiseksi iTunesista, mutta edelleen jos puhelimen haluaa jailbreakata, sitä ei kannata vielä tehdä. iPhone Dev Team paiskii töitä, jotta jailbreakattu versio uusimmasta versiosta saataisiin ulos. Alun perin sen piti tulla ulos jos tänään, mutta parin ongelman vuoksi julkaisu venyy. Pari päivää odottelua on silti sen arvoista, sillä puhelimesta voi käytettynä pyytää huomattavasti enemmän, jos siihen käy mikä tahansa liittymä!
Posts Tagged ‘jailbreak’
iPhone OS 3.0
kesäkuu 19, 20092.1 aka the Superman patch
syyskuu 15, 20082.1 = 1.0.
Tästä sen kaiken olisi pitänyt alkaa.. Nyt softa alkaa olla siinä kunnossa, että sitä on nautittava käyttää. Nimittäin eilen, kun yritin lähettää tekstiviestiä tuloksetta n. viiden minuutin ajan (sms-softa kaatui joka kerta), kun kiukun katkerat kyynelet kihosivat silmiini (“epäilijät taisivat sittenkin olla oikeassa”), olin jo kirota koko puhelimen. Illalla kuitenkin, kun sain pwnattua uusimpaan firmwareen ja nyt kun olen käyttänyt puhelinta sen jälkeen, ilo koko touhuun on palannut, ja olen ensi kertaa pitkään aikaan innostunut puhelimesta!
Voisin melkein sen kunniaksi julkaista suomenkielisen videon jailbreakkauksen saloista..
Lisäys: http://forums.macrumors.com/showthread.php?t=561840 2.1:n uudet ominaisuudet
Pwnage Tool 2.1
syyskuu 15, 2008Ensitunnelmat: säikähdin pahemman kerran, kun mokailin aluksi pwnaamisen kanssa. DFU- eli palautusmoodiin siirtymisen ohjeet tulevat vain jos vastaa “ei” kysymykseen onko puhelin aiemmin jailbreakattu. Nyt kuitenkin pääsin testaamaan jailbreakattua 2.1-versiota. Taustalla kytee kissa ja hiiri -leikki Applen ja DevTeamin välillä, sillä uusin iTunes 8 on suunniteltu tunnistamaan peukaloitu IPSW (iPhoneSoftWare?) -tiedosto. Mitään ongelmaa uusimmalla PwnageToolilla ei kuitenkaan näyttänyt olevan.
Olin jo ehtinyt hajoilla pahemman kerran 2.0.2:n ongelmiin, etenkin ohjelmien jatkuvaan kaatuiluun, sekä yhteystietojen hitauteen. Ainakin nopean kokeilun perusteella nämä ongelmat ovat historiaa. Kerron lisää kun aineistoa kertyy lisää.
Videokuvaa, Quakea, NES-emulaatiota.. iPhonella!
elokuu 31, 2008Noniin, viime keskiviikkona kerroin kuinka jailbreakkasin iPhoneni. Se ilta meni baarissa, ja koko loppuviikko on pitänyt kiirettä, liian kiirettä raportointiin, mutta nyt olen jo hieman paremmin selvillä mitä jailbreakkaus käytännössä tarkoittaa ja mitä siitä seuraa.
Prosessista on olemassa videoita ja kirjallisia ohjeita, lisään tähän kunhan löydän sen, jonka itse totesin hyväksi.
Selkeitä etuja kuitenkin ovat erilaiset ohjelmat, jotka tuovat puuttuvaa toiminnallisuutta. Tärkeimpänä videokuvaus ja järkevä kamera-softa. Lisäksi openSSH:lla pääsee käsiksi puhelimen tiedostojärjestelmään langattoman lähiverkon välityksellä, joka mahdollistaa videoiden siirtämisen pois puhelimesta.
Kerron koko prosessista lähitulevaisuudessa lisää.
PwnZ0rZ
elokuu 27, 2008No, nyt se tuli tehtyä. Jailbreakkasin iPhone 3G:ni 2.0.0 firmwaresta 2.0.2 firmwareen, joka oli pwnattu Pwnage Tool 2.0.3.1:llä. Prosessi oli periaatteessa yksinkertainen, mutta silti sekava. Kerron myöhemmin lisää.
Pwnage 2.0.2 How-to
elokuu 9, 2008Itse olen ajatellut toistaiseksi pitäytyä jailbreikkaamasta iPhoneani, mutta monet muut varmasti ovat kiinnostuneet aiheesta. iPhone Dev Teamin blogin lisäksi esimerkiksi tämä blogipostaus näyttää informatiiviselta:
http://broopa.wordpress.com/2008/08/09/pwnage-202-how-to/
..lisäksi mainittakoon että iPhonen virallisen firmiksen päivittämistä 2.0.1 -versioon kannattaa harkita tarkkaan, sillä iPhone Dev Teamin mukaan se saattaa haitata tulevaisuudessa mahdollisesti ilmestyvän unlock-toiminnallisuuden käyttöä, sillä uusi 2.0.1-firmware muuttaa 3G basebandia.
iPhone ja kytkykauppa
elokuu 1, 2008iPhonessa on aiheuttanut pahennusta muun muassa se, että sitä saa ainoastaan kytkyllä, paitsi muutamassa maassa. Itse harmittelin tätä kauan pitkäaikaisena Saunalahden (=Elisan) asiakkaana. Tärkein syy oli, että minulla on Dataetu-paketti Saunalahdella, jolla saa rajattomasti rajaamatonta datasiirtoa kympillä kuussa. Soneralla vastaava maksaa n. 25€/kk.
Eräs keino on ostaa Minun Sonera -liittymä, olla ottamatta siihen mitään paketteja jolloin se maksaa ainoastaan 2€/kk (=48€/24kk), ja odottaa iPhone Dev Teamin tai muun hakkeriryhmän softaa, joka poistaa SIM-lockin eli laitteen sisäisen lukituksen, joka estää käyttämästä muita kuin Soneran sim-kortteja.
Mikäli Sonera aiheuttaa liian pahoja allergiareaktioita (itse laskin, että lukuunottamatta hieman hitaampaa siirtoyhteyttä en häviä Sonera-diilissä mitään), on suomalaisella muutamia vaihtoehtoja. Listaan ne alla.
iPhone Dev Team
iPhone Dev Team on ryhmä anonyymejä kehittäjiä, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen murtaa Applen “hirmuvallan” ja tehdä iPhonen softasta vapaasti muuteltava. Tämä tehdään erittäin matalan tason (bootloader / kernel) hakkeroinnilla, ja se nojaa puhtaasti Applen softan turvallisuusaukkoihin. Jos Apple tilkitsee ne, kilpajuoksu alkaa alusta. Dev Team on murtanut eli “Jailbreakannut” iPhone 2G:n ja 3G:n 1.1.4 ja 2.0 softat, sekä unlockannut (sim-unlock, eli mahdollisuus käyttää mitä tahansa sim-korttia, myös muiden operaattorien) iPhone 2G:n mutta ei 3G:tä, sillä sen “3g baseband” on erilainen. Voi olla että unlockia ei koskaan saada valmiiksi, tai sitten se julkaistaan ensi viikolla. Kehitystä voi seurata osoitteessa
iPhonen ostaminen ulkomailta
iPhonea myydään lukitsemattomana tietyissä maissa (lista lukitsemattomista iPhone -maista), joten jos sattuu menemään matkalle Italiaan tai Hong Kongiin, voi olla mahdollista hankkia puhelin sieltä. Ongelmana kuitenkin on se, myydäänkö puhelinta ulkomaalaisille, tyystin ilman sopimusta. Italiasta puhelinta ei ainakaan voi ostaa netistä ulkomaalaisena.
Elisa myy iPhonea syksyllä
Huhujen mukaan Elisa ryhtyy myymään iPhonea syksyllä. Voi olla että sopimusehdot ovat paremmat. Mene ja tiedä.
